Kilpailutoiminta
Seuran sisäisissä leikkimielisissä valokuvauskilpailuissa kisaillaan keväisin ja syksyisin sekä digikuvilla että vedoksilla. Kilpailun tavoitteena on seuran Vuoden kuvaaja -titteli ja palkinto. Kuvat tuomaroidaan paikalla olevien jäsenten toimesta ja arvioidaan sanallisesti seuraavana keskiviikkona.
Kilpailut ovat hyvä tapa näyttää kuviaan muille ja saada niistä palautetta. Rohkeasti kaikki mukaan!
Seuran sisäisistä kuvakilpailuista vastaa Jari Ahola.

OSALLISTUMISOHJEET
SEURAN SISÄISIIN KILPAILUIHIN
Tampereen Valokuvausseura ry:n Vuoden Kuvaaja -kilpailun säännöt 1.2.2021 alkaen
TEEMAT
Kuvat jakautuvat kolmeen teemaan; 1. Luonto- ja maisemakuvat, 2. Henkilökuvat (kuvassa pääosassa on henkilö) ja 3. Muut kuvat.
Kuva, joka selvästi kuuluu Luonto- ja maisemakuviin tai henkilökuviin, ei voi laittaa muut kuvat -teemaan. Maisemakuva voi olla myös kaupunkimaisema.
SARJAJAKO
Jäsen voi valita, tarjoaako hän kuviaan aktiivisarjaan vai harrastajasarjaan. Poikkeuksena ammatikseen kuvaavien tai valokuvaajan arvonimiä omaavien jäsenten pitää kilpailla aktiivisarjassa. Vuoden kuvaajakilpailun tulosten perusteella kolme parasta harrastajasarjasta nousee aktiivisarjaan. Aktiivisarjan paras on Valokuvausseuran Vuoden Kuvaaja ja saa palkinnoksi seuravaan vuoden ilmaisen jäsenyyden
SÄÄNNÖT
Voit lähettää kuhunkin teemaan kolme kuvaa. Kilpailun valvoja voi ehdottaa kuvaajalle kuvan vaihtamista toiseen teemaan, ilmoittamalla siitä kuvaajalle. Kuvaaja voi tällöin lähettää uuden kuvan niin, että kunkin teeman kolmen kuvan määrä täyttyy.
Kuvankäsittely on sallittua. Kuvalla, joka on kerran ollut seuran sisäisessä digi- tai vedoskilpailussa ei voi osallistua uudelleen mihinkään teemaan eikä kilpailuun.
DIGIKISAN OHJEET
Lähetä kuvat sähköpostilla viimeistään kokoontumiskeskiviikkoa edeltävänä maanantaina (ellei toisin pyydetä) osoitteeseen digikilpailu (at) valokuvausseura.fi.
Kuvan tekniset vaatimukset: Tiedostot toimitetaan JPEG-muodossa. Kuvan lyhyemmän sivun on oltava 1080 pikseliä. Kuvatiedosto nimetään kuvan nimellä esimerkiksi: Haikara katolla. Kuvassa ei saa olla kuvaajan vesileimaa. Kirjoita lähettämääsi sähköpostiin oma nimesi ja kuviesi nimet teemoittain.
Esimerkki:
Maija Meikäläinen
1. Luontokuvat: Haikara katolla, Kaunis maisema, Luonnon armoilla
2. Muut kuvat: Tehdas mäellä, heijastuksia, lasten leikkejä
3. Henkilökuvat: Saija (studiokuva), Elisa sillalla, Vähissä vaatteissa
VEDOSKISAN OHJEET
Lähetä vedoksiesi nimet teemoittain viimeistään edeltävänä maanantaina seuran sähköpostiin tvs(at)valokuvausseura.fi. Kerro sähköpostissa myös oma nimesi. Teemme valmiiksi vedoksien viereen tulevat laput, joista arvostelija näkee kuvan nimen.
Tuo printterillä tulostettu valokuva tai aito vedos mukanasi Hatanpään koululle kilpailukeskiviikkona. Kuvien suurin sallittu koko on 40 x 50 cm, ja suurin sallittu paksuus 3 mm, mahdollinen pohjustus ja kehyskartonki (passepartout) mukaan lukien. Vedosten taakse, vasempaan yläkulmaan, on merkittävä teeman numero 1,2 tai 3, kuvan nimi ja kuvaajan nimi esim. tarralla. Vedoksen näkyvälle puolelle ei saa tehdä merkintöjä (esim. vesileimaa). Useammista kuvista koostuva kokonaisuus on merkittävä niin, että kuvien esitysjärjestys käy yksikäsitteisesti ilmi.
Oman A3-printterin puuttuessa voit käyttää Juhan tulostuspalvelua, jolloin Juha tuo kuvat Hatanpäälle tulessaan. Viereisestä linkistä voit kysyä häneltä lisätietoja, paljonko tulostaminen maksaa ja miten kuvatiedostot on hyvä hänelle toimittaa. Muista kuitenkin itse lähettää kuvien nimet seuran sähköpostiin.
A4-kokoisilla kuvillakin pärjää. Pienemmän kuvan saat näyttämään paremmalta, liimamaalla sen esim. valkoiselle tai mustalle, kuvaa hieman suuremmalle taustapahville. Tyylikästä kartonkia voi ostaa esim. kirjakaupoista ja taiteilijatarvikeliikkeistä.
PISTELASKU
Kukin teema arvostellaan erikseen. Teemojen kymmenen parasta kuvaa saavat pisteitä. Ensimmäinen 10 pist. toinen 9 pist jne.
Lisäksi saa pisteen jokaisesta teemasta, johon osallistuu (max 3 pist.)
Kuvaaja saa pisteen myös SKsL:n näyttelyissä jokaisesta läpi menneestä kuvasta. Jäsenen on itse toimitettava näiden kilpailuiden pisteet tiedoksi seuran puheenjohtajalle, jotta ne tulevat huomioiduksi.
OHJEITA ARVOSTELIJALLE
Kilpailupaikalla arvostelija saa käteensä paperiliuskan, jossa on kuvien numerot ja kullekin kuvalle rastitettava pistemäärä 1 - 6. Katsele kuvat ensin rauhallisesti läpi. Digikuvat katsellaan ennen arvostelua kahteen kertaan. Pisteiden viisi ja kuusi lukumäärä määräytyy kilpailuun osallistuvien kuvien lukumäärän mukaan. Kuusi pistettä annetaan yksi jokaista 20 kilpailuun osallistuvaa kuvaa kohti ja viisi pistettä yksi jokaista kymmentä kuvaa kohti. Laita loput kuvat paremmuusjärjestykseen antamalla niille 4–1 pistettä. Käytä koko numeroskaalaa hyväksesi, eli listastasi pitää löytyä myös ykkösen ja kakkosen saaneita kuvia. Varmista, että olet antanut kaikille kuville pisteet. Omille kuville annetaan kolme pistettä.
Ei ole pakko käyttää kaikkia vitosia ja kutosia. Jotta kuville saadaan selvä paremmuusjärjestys, käytä mieluimmin pisteskaalan ääripäitä hyväksesi. Mikäli yksi kuva on mielestäsi selkeästi kuvajoukosta kutosen arvloinen, anna vain sille kuvalle kuutonen. Samalla tavalla vitosten kanssa. Mikäli hyvissä kuvissa on tasaväkisiä kuvia, etkä oikein osaa päättää, käytä useampi kutonen ja vitonen. Pisteissä 1-4 suosi pienen pään numeroita, mikäli useat kuvat ovat saman arvoisia isommin tunteita herättämättä.
Sähköinen arvostelu:
Arvostelija kirjaa kuvien sijoitukset ensin paperiselle lomakkeelle. Heti teeman arvostelun jälkeen, arvostelija siirtää pisteensä sähköiselle lomakkeelle älypuhelimen, tabletin tai tietokoneen avulla. Mikäli sinulla ei ole omaa päätelaitetta käytettävissä, lomake luovutetaan sellaisenaan pisteiden laskijalle. Ohjeet kerrataan vielä arvostelun alkaessa.
PALKINNOT
Seura maksaa - kuvaajan niin halutessa - digi- ja vedoskilpailussa kolmen parhaiten sijoittuneen kuvaajan kuvan seuraavaan liiton vuosi- tai teemanäyttelyyn. Palkintokuva on vedos/tuloste ja kukin teema palkitaan erikseen. Kuvien vedostus-/tulostuspaperi, tulostaminen ja postittaminen kuuluvat palkintoon.
Mikäli yhdellä kuvaajalla on useampi kuva kolmen parhaan joukossa, saa hän vain yhden palkintokuvan ja näin neljänneksi tai viidenneksi sijoittunut kuva voi myös saada palkinnon. Liiton teemanäyttelyyn lähetettävän kuvan ei välttämättä tarvitse olla juuri palkinnon voittanut kuva.
Seura tukee vedoksilla osallistumista ja maksaa kaikille jäsenille kahden kuvan osallistumismaksun liiton vuosi- ja teemanäyttelyyn.
Vuoden Kuvaaja saa palkinnoksi seuran seuraavan vuoden jäsenyyden.
Vuoden kuvaaja saa palkinnoksi paljon hyvän kuvaajan mainetta sekä seuraavan vuoden ilmaisen jäsenyyden.
Onnea kisaan!
VUODEN KUVAAJAT 2013-2019
Vuoden kuvaaja:
Harrastajasarjan voittaja:
2019
Vuoden kuvaaja: Juha Jokinen
2018
Vuoden kuvaaja: Juha Jokinen
Kaikki kuvasivat samassa sarjassa
Vuoden kuvaaja: Juha Jokinen
Harrastajasarjan voittaja: Vesa Vainionpää
2015
Vuoden kuvaaja: Tarja Lempinen
Harrastajasarjan voittaja: Tuija Kolari
2014
Vuoden kuvaaja: Sakari Karri
Harrastajasarjan voittaja: Mikko Vares
2013
Vuoden kuvaaja: Kari Pietilä
Harrastajasarjan voittaja: Anita Herkman
Vuoden kuvaaja: Simo Järvinen
Harrastajasarjan voittaja: Pertti Ylinen

2016
2017
OSALLISTUMISOHJEET
SEURAN SISÄISIIN KILPAILUIHIN
Tampereen Valokuvausseura ry:n Vuoden Kuvaaja -kilpailun säännöt ja osallistumisohjeet 24.10.2024 alkaen
SARJAJAKO
Jäsen voi valita, tarjoaako hän kuviaan aktiivisarjaan vai harrastajasarjaan. Poikkeuksena ammatikseen kuvaavien tai valokuvaajan arvonimiä omaavien jäsenten pitää kilpailla aktiivisarjassa. Vuoden kuvaajakilpailun tulosten perusteella kolme parasta harrastajasarjasta nousee aktiivisarjaan. Aktiivisarjan paras on Valokuvausseuran Vuoden Kuvaaja.
TEEMAT
Kuvat jakautuvat kolmeen teemaan:
1 Luonto- ja maisemakuvat,
2 Henkilökuvat (kuvassa pääosassa on henkilö)
3 Muut kuvat. Keväällä digikilpailun teema vaihtuu SKsL:n Teemanäyttelyn teemaksi. Vedoskisoissa teema on aina Muut kuvat.
Kuva, jossa pääosassa on luonto, luonto- tai kaupunkimaisema tai henkilö, ei voi laittaa Muut kuvat-teemaan.
SÄÄNNÖT
Voit lähettää kuhunkin teemaan kolme kuvaa. Kilpailun valvoja voi ehdottaa kuvaajalle kuvan vaihtamista toiseen teemaan, ilmoittamalla siitä kuvaajalle. Kuvaaja voi tällöin valvojan asettamassa määräajassa lähettää uuden kuvan niin, että kunkin teeman kolmen kuvan määrä täyttyy.
Kuvankäsittely on sallittua kaikissa teemoissa, eikä kuvaa joka aiheeltaan kuuluu luonto- tai henkilökuvateemaan voi laittaa muut kuvat -teemaan sillä perusteella että sitä on käsitelty. Kuvan kaikkien osien tulee olla kuvaajan itse valokuvaamalla ottamia.
Kuvalla, joka on kerran ollut seuran sisäisessä digi- tai vedoskilpailussa ei voi osallistua uudelleen, eikä sitä voi myöskään käyttää uuden kuvan osana seuran sisäisissä kisoissa.
PISTELASKU
Kukin teema arvostellaan erikseen. Teemojen kymmenen parasta kuvaa saavat pisteitä kummassakin sarjassa. Ensimmäinen 10 pist. toinen 9 pist jne. Lisäksi saa pisteen jokaisesta teemasta, johon osallistuu (max 3 pist.) Kuvaaja saa pisteen myös SKsL:n näyttelyissä jokaisesta Valokuvausseuran nimissä läpi menneestä kuvasta. Jäsenen on itse toimitettava näiden kilpailuiden pisteet tiedoksi seuran puheenjohtajalle, jotta ne tulevat huomioiduksi.
DIGIKISAN OHJEET
Vaihtuvat teemat.
Keväällä Muut kuvat -teeman tilalla on syksyn SKsL:n Teemanäyttelyn teema. Katso teemat liiton sivuilta=>
Syksyllä kolmannen teeman aiheena on ”Muut kuvat”.
Lähetä kuvat sähköpostilla viimeistään kokoontumiskeskiviikkoa edeltävänä sunnuntaina (ellei toisin pyydetä) osoitteeseen tvs(at)valokuvausseura.fi. Nimeä kuvatiedosto ainoastaan kuvan nimellä. Pienennä jpeg-kuvat kokoon 1080px kuvan lyhyt sivu.
Kuvissa ei saa näkyä kuvaajan nimeä (vesileimaa). Kuvan nimi näytetään katsomisen yhteydessä. Kirjoita sähköpostiin kuvaluettelo kuvistasi eli oma nimesi, kuviesi nimet teemoittain sekä kumpaan sarjaan osallistut.
Esimerkki:
Maija Meikäläinen, harrastajasarja
1 Luonto- ja maisemakuvat: Kalasääksi saalistaa, Kaunis kaupunkimaisema, Maisema kuin Suomi-filmistä
2 Henkilökuvat: Saija (studiokuva), Elisa sillalla, Juho auton ratissa
3 SKsL:n teema tai Muut kuvat: Kello, Kasken poltto, Koira sängyllä
VEDOSKISAN OHJEET
Lähetä vedoksiesi nimet teemoittain viimeistään kilpailupäivää edeltävänä sunnuntaina seuran sähköpostiin tvs(at)valokuvausseura.fi. Kerro sähköpostissa myös oma nimesi ja kumpaan sarjaan osallistut. Teemme valmiiksi vedoksien viereen tulevat laput, joista arvostelija näkee kuvan nimen.
Tuo printterillä tulostettu valokuva tai muulla tekniikalla tuotettu vedos mukanasi Hatanpään koululle kilpailukeskiviikkona. Kuvien suurin sallittu koko on 40 x 50 cm, mahdollinen pohjustus tai kehyskartonki (passepartout) mukaan lukien ja suurin sallittu paksuus 3 mm. Pienemmilläkin kuvilla saa osallistua. Vedosten taakse, vasempaan yläkulmaan, on merkittävä teeman numero 1, 2 tai 3, kuvan nimi ja kuvaajan nimi esim. tarralla. Vedoksen näkyvälle puolelle ei saa tehdä merkintöjä (esim. vesileimaa). Useammista kuvista koostuva kokonaisuus on merkittävä niin, että kuvien esitysjärjestys selviää.
Voit käyttää myös Juhan tulostuspalvelua, jolloin Juha tuo kuvat Hatanpäälle tullessaan. Voit kysyä häneltä lisätietoja, paljonko tulostaminen maksaa ja miten kuvatiedostot on hyvä hänelle toimittaa. Lähetä viesti juha.jokinen(at)valokuvausseura.fi. Muista kuitenkin itse lähettää kuvien nimet seuran sähköpostiin.
OHJEITA ARVOSTELIJALLE
Silloin kun käytössä on myös etäarvostelu, arvostelulomakkeet lähetetään jäsenille sähköpostilla, josta ne voi tulostaa verkossa tapahtuvaa arvostelua varten. Etäarvostelun mahdollisuudesta ilmoitetaan etukäteen.
Kilpailupaikalla arvostelija saa käteensä paperiliuskan. Lomakkeella on kuvien numerot kuvien esitysjärjestyksessä ja kullekin kuvalle rastitettava pistemäärä 1 - 6. Katsele kuvat ensin rauhallisesti läpi. Digikuvat katsellaan ennen arvostelua kahteen kertaan.
Annettavien pisteiden viisi ja kuusi lukumäärä määräytyy kilpailuun osallistuvien kuvien lukumäärän mukaan. Kuusi pistettä annetaan yksi jokaista 20 kilpailuun osallistuvaa kuvaa kohti ja viisi pistettä yksi jokaista kymmentä kuvaa kohti. Laita loput kuvat paremmuusjärjestykseen antamalla niille 4–1 pistettä. Käytä koko numeroskaalaa hyväksesi, eli listastasi pitää löytyä myös ykkösen ja kakkosen saaneita kuvia. Varmista, että olet antanut kaikille kuville pisteet. Omille kuville annetaan kolme pistettä.
Ei ole pakko käyttää kaikkia vitosia ja kutosia. Jotta kuville saadaan selvä paremmuusjärjestys, käytä mieluimmin pisteskaalan ääripäitä hyväksesi. Mikäli yksi kuva on mielestäsi selkeästi kuvajoukosta kutosen arvloinen, anna vain sille kuvalle kuutonen. Samalla tavalla vitosten kanssa. Mikäli hyvissä kuvissa on tasaväkisiä kuvia, etkä oikein osaa päättää, käytä useampi kutonen ja vitonen. Pisteissä 1-4 suosi pienen pään numeroita, jotta saamme kuville eroja.
Sähköinen arvostelu:
Kun arvostelija on kirjannut kuvien sijoitukset ensin paperiselle lomakkeelle, siirretään ne siitä sähköiselle lomakkeelle älypuhelimen, tabletin tai tietokoneen avulla. Mikäli sinulla ei ole luokassa oltaessa omaa päätelaitetta käytettävissä, lomake luovutetaan sellaisenaan pisteiden laskijalle. Ohjeet kerrataan vielä arvostelun alkaessa.
PALKINNOT
Vuoden Kuvaaja saa palkinnoksi seuran seuraavan vuoden jäsenyyden. Vuoden kuvaaja saa kunnian valita Valokuvausseuran kuvat edustamaan seuraa SKsL:n ja FIAP:n Seuracupeihin.
SEURA TUKEE VEDOKSILLA OSALLISTUMISTA LIITON NÄYTTELYIHIN
Valokuvausseura tukee jäsenten osallistumista vedoksilla ja maksaa kaikille jäsenille kahden kuvan kaikki osallistumiskustannukset eli osallistumismaksun, sääntöjen mukaisen kuvan tulostamisen laadukkaalle tulostuspaperille ja kuvien yhteispostituksen SKsL:n vuosi- ja teemanäyttelyyn. Vedoksia varten tulevat digitiedostot toimitetaan mahdollisimman isokokoisina kuvatiedostoina Juha Jokiselle tulostettavaksi.
Kuvat on tulostettava seuran määrittelemänä ajankohtana ja ohjeilla sekä toimitettava vedosten yhteislähetykseen. Itse tulostetuista ja lähetetyistä vedoksista maksetaan vain kahden kuvan osallistumismaksu.
Vedokset maksetaan liitolle, niiden digiversioiden latauksen yhteydessä. PayPal- tai muu maksukuitti ja oma tilinumero toimitetaan taloudenhoitajalle sähköpostilla tvstalous(at)gmail.com. Kuitin kokonaissummasta palautetaan kahden vedoksen osallistumismaksua vastaava summa. Nuoret, alle 29 vuotiaat kuvaajat osallistuvat vuosi- ja teemanäyttelyyn liiton tukemana, eivätkä ole oikeutettuja hyvitykseen.
Onnea kisaan!
VUODEN KUVAAJAT AIEMMILTA VUOSILTA
2023
Vuoden kuvaaja: Susanna Kaisko
Harrastajasarjan voittaja: Matti Karhula
Nousijat: Matti Karhula, Martti Ala-Rantala ja Monica Lumiainen
2020
Vuoden kuvaaja Anitta Vuorisola.
Kaikki kuvasivat samassa sarjassa.
2017
Vuoden kuvaaja: Simo Järvinen
Harrastajasarjan voittaja: Pertti Ylinen
2014
Vuoden kuvaaja: Sakari Karri
Harrastajasarjan voittaja: Mikko Vares
2022
Vuoden kuvaaja: Kari Pietilä
Harrastajasarjan voittaja: Olli Kokkonen
Nousijat: Olli Kokkonen, Susanna Kaisko ja Sirpa Anttonen
2019
Vuoden kuvaaja: Juha Jokinen.
Kaikki kuvasivat samassa sarjassa.
2016
Vuoden kuvaaja: Juha Jokinen
Harrastajasarjan voittaja: Vesa Vainionpää
2013
Vuoden kuvaaja: Kari Pietilä
Harrastajasarjan voittaja: Anita Herkman
2021
Vuoden kuvaaja: Antti Korpela
Harrastajasarjan voittaja: Jyrki Luukkanen
Nousijat: Jyrki Luukkanen, Kyösti Mäkelä ja Petri Peltola
2018
Vuoden kuvaaja: Juha Jokinen.
Kaikki kuvasivat samassa sarjassa.
2015
Vuoden kuvaaja: Tarja Lempinen
Harrastajasarjan voittaja: Tuija Kolari
KILPAILUISSA MENESTYNEITÄ KUVIA