top of page

Studiotoiminta

Studiossa opitaan henkilökuvan valaisua. Valon näkemistä voi harjoitella nykyaikaisilla studiosalamoilla ja soveltaa oppimaansa myös luonnonvalolla valaisuun. Järjestämme säännöllisesti, meille tavallisille kuvaajille tarkoitettuja henkilövalaisun kursseja ja työpajoja. Studio on jäsenten varattavissa omiin kuvauksiin, esimerkikisi oman perheen kuvaamiseen tai sovitusti mallien kanssa.  Valaisemalla erotut kuvaajana.

Studiotoiminnasta vastaa Juha Jokinen.

juha.jokinen(at)valokuvausseura.fi

STUDIOKUVAUS

Studion omatoiminen käyttö edellyttää osallistumista studion laitteiden ja kulunvalvonnan perehdytykseen. Ilman kouluttajaa tai valvojaa studiota voivat käyttää vain Valokuvausseuran jäsenet. Vuokrausvaihtoehtoja ovat tuntivuokraus tai kausivuokraus.

Studiotila on kooltaan leveys 5 m x syvyys 6 m ja korkeus 3,80 metriä. Korkeutensa ansiosta valaisumahdollisuudet ovat hyvät. Taustaksi voi yleensä valita valkoisen ja harmaan taustakartongin. Myös muun värisiä kartonkeja on vaihdettavissa käyttöön. Studiovaloina on Godoxin studiosalamat ja jatkuvan valon ledit sekä niihin erilaisia valomuokkaimia.

OHJEITA STUDIOTYÖSKENTELYYN

Vältä ulkojalkineiden käyttöä studiotilassa. Käytä sisäkenkiä, tossuja tai villasukkia. Taustakartongin päällä saa kävellä ainoastaan kuvausta varten vaihdetuilla puhtailla jalkineilla. Suositellaan lattian imurointia ennen taustakartongin levittämistä, jotta mahdolliset pienet kivet eivät riko kartonkia päällä liikuttaessa. 

 

Vaatteiden vaihtoon voi käyttää pimiön välihuonetta. Studiossa tulee noudattaa erityista varovaisuutta ja laitteistot ovat käyttäjän vastuulla. Seuralla ei ole vakuutusta vahinkojen varalta, vaan käyttäjä vastaa niistä itse. Ilmoita välittömästi studiovastaavalle, mikäli jotain rikkoutuu tai jokin laiteisto ei toimi. Isojen valonmuokkainten kanssa on käytettävä isoja jalustoja. Studiotila voidaan pimentää mustilla verhoilla. Noudata niiden käsittelyssä varovaisuutta ja käytä apuna erillistä keppiä. Ikkunavalossa kuvaamista voi tehdä myös kartanon portaissa.

Vaikka tila siivotaan kahden viikon välein seuran toimesta, jokaisen käyttäjän on huolehdittava omat roskat pois ja välineet paikoilleen.
Käytön jälkeen tila on jätettävä siistiin kuntoon – sellaiseksi kuin olisit sen itse halunnut olla sinne saapuessasi. Käytä pölynimuria ja lattiaharjaa. Vie täyttynyt pölypussi tai roskapussi mennessäsi piha-alueen roskikseen (roskikset pääoven puolella). Uusia pusseja löytyy kaapista. Lopuksi kartonki kelataan sisään. Sen voi tarvittaessa puhdistaa harjaamalla ja kuivalla pyyhkimällä.

Studioon on hankittu Jinbein salamalaitteita sekä nykyaikaisia led-studiovaloja ja valomiekkoja. Opi käyttämään niitä katsomalla käyttöopastusvideo=>

Kartanon alakerrassa on Kartanon kahvila Mielihyvin, jonka palveluita suosittelemme käyttämään.

STUDION JA PIMIÖN VARAUSAJAT, HINNAT JA MAKSAMINEN

HUOM! Kun varaat studion tuntikäytön (2,3,tai 4h), tilaa käyttöaikaa vastaava lasku ajanvarauksen jälkeen saamastasi vahvistusviestistä.

 

Studion lyhin varausaika on 2 tuntia, joka maksaa 20 €.

Pimiön lyhin varausaika on 3 tuntia, joka maksaa 20 € ja jokainen lisätunti +10 €. 

  • Studiovuokraus 2 h 20 €

  • Studiovuokraus 3 h 30 €

  • Studiovuokraus 4 h 40 €

  • Pimiövuokraus 3 h 20 €, lisätunnit 10 €/h

Studion ja pimiön kausivuokrat:

Studion vuokraus kausimaksu: 170 € /6 kk:n jakso laskun tilausajankohdasta.

Pimiön vuokraus kausimaksu: 50 € /6 kk:n jakso laskun tilausajankohdasta.

Maksa mieluiten verkkopankissa ja käytä aina maksuviitettä. Mobiilimaksaminen on helpointa, kun käytät laskuviestissä olevaa virtuaaliviivakoodia. Maksaessasi studiovuokran SmartumPay, epassi tai Erenred kulttuuriedulla, tilaa ensin lasku. 

Studion osoite ja kartta 

varauskalenteri

 

STUDIO- JA PIMIÖKÄYTÖN VARAAMINEN SEKÄ KULUNVALVONTAOHJEET
 

Kartanolla ei ole seuran puolesta päivystystä. Päästäksesi kuvaamaan tai pimiöön,

lue nämä ohjeet.
 

Studion käytön perehdytys

Lielahden kartanossa on käytössä kulunvalvonta ja murtohälytysjärjestelmä. Ohjeet

avaimen saamiseksi ja murtohälytyksen pois ja päälle kytkemiseen saat studion

perehdytyksessä yhteydessä. Mikäli olet kiinnostunut perehdytyksestä, voit laittaa

sähköpostilla tiedustelun seuraavasta ajankohdasta Juha Jokiselle.
 

Miten pääset sisään kartanoon ja TVS:n tiloihin?

Kun olet varannut itsellesi studioajan, ota yhteyttä Juha Jokiseen mieluiten

päivää aikasemmin esimerkiksi tekstiviestillä tai soittamalla numeroon 050 670 48,

jotta järjestämme sinulle avaimen. Ahkerana kausivuokraajana voit saada oman

avaimen käyttöösi. Tee studio- ja pimiövaraukset alla olevan "Tee varaus" -linkin kautta.
 

Pimiön varaus  

Studion ja pimiön varauskalenteri on yhteinen ja varaus tehdään alla olevan linkin kautta. Pimiöön kuljetaan studion kautta, joten myös  pimiön käyttäjän on hyvä jättää ulkokengät ovelle ja käyttää sisäkenkiä. Ahkeralla pimiön kausivuokraajalla on mahdollisuus saada oma avain.
 

Tilojen samanaikainen käyttö

Molempien tilojen samanaikainen käyttö on mahdollista, kun toisen tilan käyttäjä huomioidaan. Mikäli haluat käyttää tiloja samaan aikaan kuin toisessa tilassa on varaus, ota yhteyttä Juha Jokiseen. Kartanolla järjestettävien studio- tai pimiökurssien aikana molempien tilojen samanaikainen käyttö ei ole mahdollista ja tuo aika näkyy varauskalenterissa kokopäivän varauksena..

KUVIA STUDIOLTA
bottom of page